lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kesä!

Kuten otsikosta voitte jo päätellä, kesä alkoi viimeinkin myös kainuussa! Tänään lauantaina aurinko paistoi koko päivän lähes ja lämmintä oli 15 astetta!



Viimeviikon maanantaina aloitin työt uudessa paikassa niin blogi jäänyt vähäisemmälle ajan puutteen vuoksi. Chabriellalla olen lähes päivittäin ratsastanut ja Cindyllä ell ohjeiden mukaan liikuttanut, torstaina pääsin ensimmäistä kertaa vähään aikaan selästä jo ravaaan ja laukkaamaankin hieman kuten myös tänään. 



Cindy on laihtunut nyt puolessatoista viikossa 5cm mahan ympäryksestä eli aika sopivaa tahtia kun 10cm on 35kg :) 



Tänään kävin kuvailemassa jälleen mutta niistä erillisen postauksen kunhan kone alkaa pelittää kun tällä hetkellä ei käynnisty edes :D mutta nyt eilisen ratsastuskuvia Chabriellalla! :) 



Eilen kun kävin Ch:lla oli aivan ihana ilma, aurinko paistoi ja oli lämmin mutta tuuli aika kovasti. Chabriella oli muuten todella hyvä ratsastaa mutta ilmeisesti hieman liian väsynyt kun sai eteenpäin ratsastaa aika voimakkaasti. Tehtiin hieman ravissa pohkeenväistöä ja laukassa käynti-laukka-käynti siirtymisiä ja vastalaukkaa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti